Soini: Perussuomalaiset ei ole syönyt vaalilupauksia

Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini haluaa saada hallitustyöskentelystä myös ruusuja risujen sijaan.

Soini nosti häntä harmittavan asian esille puolueneuvoston kokouksessa Lahdessa lauantaina.

– Se mikä on onnistunut, on mennyt keskustan ja kokoomuksen piikkiin. Ikävä leikkauspolitiikka on mennyt meidän piikkiin. Tämä täytyy saada muutettua. 

Oikeus- ja työministeri Jari Lindström on puheenjohtajan kanssa samoilla linjoilla. 

– Ei tässä ole tarkoitus kiusata ihmisiä, vaan nostaa Suomi jaloilleen, sanoi Lindström aiemmin toritapahtumassa STT:lle.

Gallup-takapakkia ei selitellä

Puolueen kipparina 19 vuotta toiminut Soini ei lähde selittelemään tai valittelemaan puolueensa gallup-takapakkia. Puolueessa on luotettava jatkossakin "omaan tekemiseen". 

– Olen ollut perustamassa tätä puoluetta nollasta kahteen jytkyyn. Joka puolueella tulee tällaisia hetkiä, ei voi olla yhtä voittokulkua, hän jatkoi.

Hänen mukaansa puolue on pitänyt kiinni vaalilupauksistaan myös hallituksessa ja hallitus on hoitanut työnsä aika hyvin. 

Soini korosti, että asioista päättäminen hallituksessa tuo tuloksia ja on puolueen velvollisuus, joka hoidetaan viimeiseen asti. 

– Oppositiossa olisimme kaikkea vastustamalla varmasti Suomen suurin puolue. Mitä iloa siitä olisi? 

Lindströmin mukaan puolueen kannatus mitataan lopulta kolmen vuoden kuluttua eduskuntavaaleissa. 

– Jos tuijotamme loputtomasti gallup-kannatusta, niin emme uskalla tehdä mitään, koska oman puolueen kannatus putoaa. Se on ollut Suomen ongelma kahden edellisen hallituksen aikana, Lindström sanoi.

Kilpailukykysopimus nostaa Suomen jaloilleen

Mikrofonin taakse Rocky-elokuvista tutun sävellyksen, Eye Of The Tigerin tahdeissa astellut Soini uskoo, että kilpailukykysopimus nostaa Suomen jaloilleen. 

Soini vetosi puheessaan myös Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton puheenjohtajaan Marko Piiraiseen, jotta kuljetusala saataisiin mukaan kilpailukykysopimukseen. Näin suomalainen veronmaksaja saisi ansaitsemansa verohelpotukset, Soini tokaisi.  

– Sadan miljoonan euron mies, se on iso raha. 

Soini myös mainitsi, että hän ei ole muuttanut mieltään presidenttipelin suhteen. Hän ei ole asettumassa ehdolle.  

– Se on toisen perussuomalaisen tehtävä. Meillä on uusia hyviä nimiä. Halukkaita on useita. Minä tuen sitä, jonka puolue valitsee. 

Sen sijaan hän on asettumassa kuntavaaleissa ehdolle aikomuksenaan olla Espoon ääniharava. 

– Kuntavaalien avulla juurrumme pysyvästi jokaiseen Suomen kuntaan, hän jatkoi. 

Omasta jatkostaan puolueen johdossa Soini ei ole tehnyt päätöstä. 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.