Soini tyrmää Haglundin arvostelun Suomen häpäisystä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää RKP:n puheenjohtaja, puolustusministeri Carl Haglundin väitteitä Suomen nolaamisesta naurettavina.

Haglund ilmaisi mielipiteensä tiedotteessa aiemmin iltapäivällä. Hänen mielestään Soini osoitti BBC:n eilisessä haastattelussa, ettei hän ota puolueessaan ilmeneviä rasistisia piirteitä vakavasti. Näin hän Haglundin mielestä vähättelee vakavaa ongelmaa, häpäisee oman puoleensa ja vahingoittaa Suomen mainetta.

Soini oli eilen vieraana BBC:n poliittisessa HARDTalk -keskusteluohjelmassa. Soinin mukaan keskustelu oli hyvin talouspainotteinen.

– Sitten kävimme läpi vanhoja Jussi Halla-ahon ja Teuvo Hakkaraisen sanomisia ja sanoin, kuten olen aina sanonut, että minulla ei ole näiden asioiden kanssa mitään tekemistä.

Soini korostaa MTV3 Uutisille, ettei kukaan ole syyttänyt häntä rasismista ja että hän ei ole itse rasisti.

– Se on hieman tylsää, että tästä aina säännöllisin väliajoin käydään minulta kysymässä, mutta jos kysytään niin vastataan.

Soini sanoi BBC:n haastattelussa, että puhuttelun antaminen on riittävä toimenpide puolueensa kansanedustajan käyttäessä rasistista ja loukkaavaa kieltä. Soinin mielestä hänen ei olisi pitänyt irtisanoutua rasistisista puheista selvemmin.

– Olen sanonut mitä olen sanonut ja minulla on samat puheet täällä kotimaassa kuin ulkomaillakin.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.