Soini vastasi Ruotsi-kohuun: "Tabloid-politiikkaa molemmissa maissa"

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) hämmästelee, miten hänen Ruotsi-lausunnoistaan on uutisoitu. Hän kuvailee asiasta käytyä keskustelua molempien maiden "tabloid-politiikaksi".   

Soini viittaa tällä iltapäivälehdistössä olleisiin uutisiin. Hän sanoi Ilta-Sanomille Ruotsin mahdollistavan rikollisen toiminnan, kun se ei rekisteröi turvapaikanhakijoita.

Kommentit nousivat esiin ruotsalaisessa iltapäivälehdistössä, joissa Soinin sanottiin hyökkäävän Ruotsia vastaan.   

Soinin mukaan Ilta-Sanomien juttu otsikoitiin väärin ja korjattiin myöhemmin. Artikkeli oli aluksi otsikoitu niin, että Soini olisi sanonut Ruotsin tukevan ihmissalakuljetusta ja terrorismia.

Myöhemmin se muutettiin muotoon, jossa Soini sanoi Ruotsin mahdollistavan rikollista toimintaa.   

Soini sanoo tarkoittaneensa lausunnollaan, että ihmiskauppa ja rajojen valvonta on ongelma kaikkialla Euroopassa – myös Suomessa.   

Ulkoministeri huomauttaa, että myöskään Ruotsin Suomen-suurlähettiläs Anders Liden ei ollut tulkinnut hänen puheitaan niin, että Soini tarkoittaisi Ruotsin tukevan ihmissalakuljetusta ja terrorismia. Liden kommentoi asiaa eilen Iltalehdelle. 

Soinin mukaan Ruotsin pitäisi toimia Dublinin sopimuksen mukaan ja käsitellä turvapaikanhakijoiden hakemukset Ruotsissa.   

Ruotsin sisäministeri Anders Ygeman vakuutti aiemmin tänään uutistoimisto TT:lle Ruotsin toimivan turvapaikka-asioissa pilkulleen Dublin- ja Schengen-säännösten mukaan.  

Ygemanin kommentit ovat vastausta Soinin kommentteihin.  

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.