Mainos

Soininvaara haluaisi rajoittaa oluen tuontia idästä

Tuore peruspalveluministeri Osmo Soininvaara (vihr.) haluaisi rajoittaa lähinnä Venäjältä ja Virosta tuotavan verottoman oluen määrää. Alkoholiasioista vastaavan Soininvaaran mukaan tuontirajaa olisi pudotettava selvästi nykyisestä 15 litrasta.
-Ei ole mitään järkeä siinä, että suomalainen olut valmistetaan Torniossa, kuljetetaan rekka-autolla ja laivalla Tallinnaan, ja tuodaan sitten viinakärryillä takaisin, Soininvaara sanoi Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan Kansan haastattelussa.

Suomella on EU:n lupa pudottaa nykyinen 15 litran olutmäärä aina kuuteen litraan asti.
-Tässä menetetään satoja miljoonia markkoja verotuloja, Soininvaara huomautti. Hallituksen on määrä keskutella mahdollisista rajoituksista ensi viikolla. Asiaa valmistelevassa valtiovarainministeriössä on aiemmin arveltu, ettei uusia litrajajoituksia tule.

Soininvaaran mielestä myös alkoholin Internetissä tapahtuvaa kauppaa on vahdittava. Hänen mukaansa on kuitenkin enemmän sisäministeriön ja tullin murheita, miten mahdollinen veronkierron reikä Internetissä tukittaisiin. (STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.