Soininvaara korjailee hallituspuheita

Vihreiden hallitusratkaisun ympärillä nousi tänään lisää kohua. Puolueen puheenjohtaja Osmo Soininvaara kiisti sanoneensa, että vihreiden pitää jatkaa hallituksessa eduskunnan ydinvoimapäätöksestä riippumatta.

Vihreiden puolueen puheenjohtaja Osmo Soininvaara jatkoi tänään vihreiden ydinvoimakannan puimista. Kanariansaarilla lomaileva Soininvaara julkisti tiedotteen, jossa hän totesi olevan ennenaikaista pohtia, jatkaako vihreät hallituksessa, ennen kuin eduskunnan äänestää uudesta ydinvoimalasta.

Tiedotteessaan Soininvaara sanoo lltalehden tämänpäiväisen jutun otsikon ja ingressin olleen harhaanjohtavia. Hän sanoo tässä vaiheessa torjuneensa vain mm. kansanedustaja Erkki Pulliaisen esittämän vaatimuksen, että vihreiden pitäisi lähteä hallituksesta heti.

Vihreiden johdon virallinen linja tällä hetkellä on se, että eduskunta tulee tälläkin kertaa torjumaan ydinvoiman, joten mitään päätöstä hallituksen jättämisestä ei tarvitse tehdä. Päätös tehdään lauantaina ja sunnuntaina eduskuntaryhmän ja valtuuskunnan yhteiskokouksessa. Haastattelussa Soininvaaralta tosin löytyy useita perusteluja, miksi hallituksessa jatkaminen on kannattavaa.

-On aivan typerää luopua muihin asioihin vaikuttamisesta sen takia, jos häviää tämän sinänsä tärkeän ydinvoimakysymyksen, Soininvaara sanoo Iltalehden haastattelussa.

Peruspalveluministerin mielestä on olemassa suuri riski, että hallituksesta ydinvoimakysymyksen vuoksi lähtevä on poissa myös seuraavasta hallituksesta.

-Varsinainen rakentamispäätös tulee seuraavan hallituksen päätettäväksi, jos eduskunta hyväksyy lisäydinvoiman, Soininvaara muistuttaa.

Soininvaara uskookin vihreiden eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuskunnan päättävän, että asiaa käsitellään vasta eduskunnan ydinvoimapäätöksen jälkeen. Kokous pidetään ulkopuolisilta suljettuna.

-Jo hallitusta muodostettaessa sovittiin, että tämä asia (ydinvoiman lisärakentaminen) ratkeaa eduskunnassa. Silloin ei olisi pitänyt ollenkaan lähteä hallitukseen, jos ei olisi hyväksynyt tätä menettelytapaa, Soininvaara ennakoi.

Ministeri kummastelee vaatimuksia, joiden mukaan vihreiden pitäisi välittömästi jättää hallituspaikkansa. Hän pitää liian aikaisena ottaa kantaa siihenkään, lähtevätkö vihreät hallituksesta, jos eduskunta hyväksyy lisäydinvoiman.

-Mutta tiedän, että meidän äänestäjämme ovat sitä mieltä, että meidän pitää siinäkin tapauksessa jatkaa hallituksessa, Soininvaara sanoo.

Hän myöntää myös puolueensa huomanneen, kuinka merkittävää hallituksessa mukanaolo on.

Soininvaara palaa etelänlomaltaan töihin keskiviikkona.

Jakautunut puolue


Vihreiden entinen puheenjohtaja, ympäristöministeri Satu Hassi on aiemmissa lausunnoissa kannattanut hallituksesta lähtemistä, mikäli eduskunnan ydinvoimapäätös on myönteinen. Yleisradion Lauantaiseurassa hän ei suostunut toistamaan aikaisempaa kantaansa. Hassi sanoi, että hänellä on asiasta mielipide, mutta hän ei halua kertoa sitä.

Kansanedustaja Erkki Pulliainen taas vaati viime viikolla puoluetta lähtemään hallituksesta jo nyt, koska hallitus on hyväksynyt periaatepäätöksen ydinvoimasta.

Vihreiden entinen varapuheenjohtaja Harriet Lonka varoitti aamun uutisten jälkeen Soininvaaraa halventamasta koko vihreän liikkeen historiaa hallitusinnollaan. Lonka katsoo, että jatkaminen hallituksessa merkitsisi vihreille vakavaa uskottavuusongelmaa.

-Vihreä liitto on kaikissa yhteyksissä johdonmukaisesti koko olemassaolonsa ajan luvannut äänestäjilleen ja tukijoilleen, että vihreät eivät ole mukana hallituksessa, joka rakentaa maahan lisää ydinvoimaa.

Lonka ennusti, että jos eduskunnan päätös on myönteinen ja vihreät jatkavat sen jälkeen hallituksessa, tulevat monet vihreiden tukijoista ja jäsenistä jättämään puolueen.

-Toki Soininvaara on aina halukkaammin kuunnellut vihreiden potentiaalisia äänestäjiä kuin vihreiden jäseniä ja kenttäväkeä. Ikävä vain, että gallupien povaama vaalimenestys ei voi realisoitua ääniksi ilman työt tekevää kenttää. Toivoa sopii, että Osmo Soininvaara älykkäänä miehenä oivaltaisi myös tämän, ennen kuin on liian myöhäistä, Lonka varoitti.

Lonka ei kuulu vihreiden eduskuntaryhmään eikä valtuuskuntaan, eikä siten ole mukana tekemässä päätöstä hallitusratkaisusta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.