Soininvaara: Suomen Pankin nimityksille ei perusteita

Vihreiden puheenjohtaja peruspalveluministeri Osmo Soininvaara pitää meneillään olevaa Suomen Pankin nimityskierrosta täysin perusteettomana. Soininvaaran mielestä Suomen Pankki on nykyisiin tehtäviinsä nähden täysin "pöhöttynyt" instituutio.

-Itsenäisen rahapolitiikan aika päättyi jo kaksi vuotta sitten. Suomen Pankin ainoa tehtävä on kerran kuukaudessa laatia jokin painava kannanotto eurooppalaisesta korkotasosta. Tämän painavan mielipiteen muodostamiseen tarvitaan 700 virkamiestä, Soininvaara päivitteli toimittajatapaamisessa Helsingissä tänään.

Soininvaara vertasi Suomen Pankin tilaa amerikkalaisdivisioonaan, jonka esikunta oli suurimmillaan kaksi vuotta toisen maailmansodan päätyttyä ja itse divisioonan lakkauttamisen jälkeen. Hän tyrmäsi myös käsitykset siitä, että johtokunnassa tarvittaisiin voimakasta yhteiskunnallista näkemystä.

-Se aika, jolloin oli perusteltua, että voimakas yhteiskunnallinen näkemys ohjasi keskuspankin toimintaa, oli sitä aikaa, jolloin keskuspankki määräsi, mitä investointeja maassa saa tehdä ja mitä ei. Se aika on kyllä ohitse, Soininvaara huomautti.

Soininvaara sanoi, että hän jotenkin ymmärtäisi yhden johtajan nimittämisen johtokunnan päätösvaltaisuuden turvaamiseksi, mutta kaksi on liikaa. Soininvaara sanoi myös, ettei vihreiltä heru minkäänlaista solidaarisuutta suurten puolueiden junailemalle nimitysprosessille. Puolue seuraa nimityksiä muutenkin sivuraiteelta, sillä vihreillä ei ole pankkivaltuutettua.

Soininvaara vitsaili, että hän olisi voinut ehkä hyväksyä valtiovarainministeri Sauli Niinistön nimityksen pankkiin, jos tämä olisi lähtenyt sinne saneeraajaksi.

Pohjois-Karjalan vaaliliitto vielä auki


Viikonlopun poliittisiin uutiskummajaisiin kuului keskustan ja vihreiden sopimus vaaliyhteistyöstä Pohjois-Karjalassa. Soininvaara ja puoluesihteeri Ari Heikkinen tähdensivät tänään, että kyseessä on vasta neuvottelutulos, ei lopullinen päätös.

Puolueen Pohjois-Karjalan piirin puheenjohtaja on pannut nimensä keskustan paperiin, mutta piirin ja puoluehallituksen päätöstä asiassa ei ole.

-Keskustan piirikokous teki oman päätöksensä ja siltä osin voidaan lähteä siitä, että sopimus heidän puoleltaan pitää. Meidän piirin puheenjohtaja on tiennyt pannessaan nimen paperiin, ettei piiri ole päättänyt tätä asiaa vaikka keskustelua tietysti on siellä käyty, Heikkinen sanoi.

Heikkisen mukaan asia on edelleen sikäli auki, että keskusteluja vaaliyhteistyöstä myös vasemmistopuolueiden kanssa jatketaan edelleen.

-Tässä on näköjään keskustalla aivan erilainen aikataulu kuin meillä. Tietysti olisimme toivoneet, että keskustakin olisi tehnyt tästä asiasta omia ratkaisujaan ikään kuin suljettujen ovien takana ensin. Mutta kyllä tämä sopii meille näinkin, Heikkinen sanoi.

Heikkisen mukaan vihreiden puoluehallitus käsittelee asiaa ensimmäisen kerran ensi lauantaina.

-Ei sieltä kokouksesta saada sellaista päätöstä aikaan, että sopimus hyväksytään. Me todetaan tilanne ja se, että keskustelut jatkuvat, Heikkinen sanoi.

Eläkeuudistus oikeansuuntainen

Soininvaara sanoi olevansa jokseenkin tyytyväinen viime yönä syntyneeseen eläkeuudistukseen ja pitävänsä sitä pääosin oikeansuuntaisena.

Soininvaaran mielestä nykyisen eläkejärjestelmän suurimpia ongelmia on ollut se, että työnantajat ovat voineet siivota nurkistaan 56-vuotiaat "yli-ikäisinä" eläkkeelle, mikä syö yhteiskunnan voimavaroja aivan liikaa. Tätä eläkeuudistuksessa pyritään torjumaan, mutta vasta vuonna 2005 voimaantulevana uudistus tulee peruspalveluministerin mielestä pari-kolme vuotta liian myöhään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.