Soininvaara: Toimeentulotuellisille työmahdollisuus

Peruspalveluministeri Osmo Soininvaara haluaisi sallia toimeentulotuella elävien lisäansiot ilman tuen vähenemistä.

Soininvaara kertoo Väli-Suomen sanomalehtien haastattelussa haluavansa pienentää toimeentulotuen tulovähennystä, joka tällä hetkellä on sata prosenttia. Ministeri haluaisi myös kiirehtiä sosiaaliturvan ja työllistämistoimien yhteen sovittamista.

Hänen mukaansa julkisessa taloudessa on odotettavissa enää muutama hyvä vuosi, joiden aikana rakenteelliset uudistukset tulisi tehdä.

Soininvaara pahoittelee sitä, että meneillään olevissa budjettineuvotteluissa torjutaan tarpeettomasti pieniä uudistuksia. Soininvaara sanoo aikovansa ajaa suurempia uudistuksia vasta vuoden 2002 budjettiin.

Soininvaara sanoo MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa, että nyt olisi taloudellisesti oikea hetki muuttaa toimeentulotukisysteemiä. Soininvaara sanoo myös, että jokainen vuosi, jolloin nykyinen systeemi on estämässä kansalaisten työhalukkuutta, syrjäyttää joitain ihmisryhmiä entistä enemmän.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.