Sokerijuurikkaalle tukea 350 euroa hehtaarilta

Tuen edellytyksenä on, että eduskunta myöntää tähän tarvittavat varat valtion ensi vuoden budjetissa.

Sokerijuurikkaalle maksetaan ensi vuonna enimmäismäärä kansallista tukea. Valtioneuvosto vahvisti tänään tuen määräksi 350 euroa hehtaarilta.

Tukipäätös tehtiin tavallista aiemmin. Hallitus pitää erittäin tärkeänä, että ainoan Suomessa toimivan sokeritehtaan raaka-aineiden saatavuus turvataan myös ensi vuonna. Siksi tuki vahvistettiin jo nyt.

Tuen edellytyksenä on, että eduskunta myöntää tähän tarvittavat varat valtion ensi vuoden budjetissa. 350 euroa hehtaarilta on sokerialan yhteisestä markkinajärjestelystä annetun EU:n asetuksen mukaisen tuen enimmäismäärä. Tuen kokonaismäärä on enintään 5,5 miljoonaa euroa.

Sokerintuotannon tulevaisuus Suomessa on vaakalaudalla. Kuukausi sitten EU:n ministerineuvosto päätti supistaa tuotantoa EU:n alueella edelleen. Suomen ainoan sokeritehtaan kohtalo on nyt sen omistajan tanskalaisen Daniscon käsissä.

Tuotannon vähentämiseksi EU tarjoaa sokerijuurikkaan viljelystä vapaaehtoisesti luopuville ensi vuonna merkittävää lisäkorvausta. Mahdollista on, että moni suomalaisviljelijäkin tarttuu houkuttimeen. Tuen nostamisella enimmäismäärään pyritään siis siihen, että viljely jatkuisi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.