Sosiaalidemokraattien puheenjohtajavaali tänään

Sosiaalidemokraatit valitsevat tänään aamupäivällä puoluejohtajan seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Sosiaalidemokraatit valitsevat tänään puoluejohtajansa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Todennäköisesti jatkokaudelle lähtee jälleen kerran pääministeri Paavo Lipponen. Lipposen on arvioitu saavan Tampereen puoluekokouksessa noin 70 prosenttia äänistä.

Kahden puheenjohtajaehdokkaan välinen kisa on jatkunut viime metreille saakka rauhallisen maltillisesti. Puheenjohtajavaalin tuloksen odotetaan selviävän kello yhdentoista maissa aamupäivällä.

(MTV3-STT)

SDP:n kansanedustajista Heli Paasio kannattaa Erkki Tuomiojaa, Liisa Jaakonsaari tukee Paavo Lipposta.

(Huomenta Suomi 07.06.2002)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.