Sosiaalisesta luototuksesta hyviä kokemuksia

Vähävaraisille suunnattua sosiaalista luototusta ehdotetaan laajennettavaksi koko maahan.

Sosiaalinen luototus olisi syytä aloittaa koko maassa, katsoo kolmivuotista kokeilua arvioinut johtoryhmä. Johtoryhmän mielestä kokemukset sosiaalisesta luototuksesta olivat hyviä, vaikka kuntien sosiaalitoimistoissa on puutteita talousneuvonnan ja luototusasioiden osaamisessa.

Sosiaalisen luotonkin ulkopuolelle on jäänyt kuitenkin noin puolet hakijoista. Johtoryhmän mukaan näillä luotoilla voidaan auttaa vain rajallisesti vähävaraisia talouksia, joilla on suuria velkoja ja jotka ovat jääneet velkajärjestelyn ulkopuolelle.

Kolmivuotisen sosiaalisen luototuksen kuntakokeilun aikana myönnettiin kahdeksassa kokeilukunnassa kaikkiaan yli 1100 luottoa. Luotoista 65 prosenttia myönnettiin velkojen hoitoon.

(MTV3-STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.