Sosiaalivirasto: Romanileirissä on kyse luvattomasta leiriytymisestä

Helsingin kaupunki on lähettänyt Vapaa katto-verkostolle varoituksen, että kaupunki aikoo häätää yhdistyksen vuokraaman rakennuksen pihalla asustavat romanit. Yhdistyksen vastaus häätöuhkaan on yksiselitteinen: leiriä ei pureta, sillä annettu varoitus on epäpätevä.

Helsingin sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä on asiasta eri mieltä. Hän sanoo, että luvaton leiriytyminen myös vuokratalon ulkopuolisella alueella on sopimuksen mukaan kiellettyä.

- Leirin purkaminen on myös turvallisuuskysymys. Meidän lisäksi myös muut viranomaiset, kuten ympäristövirasto, ovat antaneet varoituksia yhdistykselle, Räihä perustelee.

"Romanit ovat turisteja"

Räihän mukaan romanit pitäisi ohjata leirintäalueelle tai kehottaa heitä järjestämään majoituksensa jollain muulla tavalla.

- EU:n näkökulmasta he ovat maassamme turisteja, ja sen vuoksi heidän täytyisi kustantaa asumisensa itse, hän sanoo.

Vapaa liikkuvuus-yhdistyksen mielestä kaupungin tavoite häätämisessä on vain se, että romanit katoaisivat kaupungista.

- Luvaton leiriytyminen on kiellettyä, ja se on suurin ongelma, sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä sanoo.

Kaupunginvaltuustolla ei erillistä päätöstä karkotukseen

Vapaa liikkuvuus-verkoston Katja Tuominen on sanonut, että kaupungin hallitus ja -valtuusto eivät tiedä sosiaaliviraston päätöksistä tarpeeksi. Räihä kertoo, että kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on alunperin asettanut työryhmän, missä on eri hallintokuntien edustajia.

- Me teimme sitten esityksen, jossa kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajan kanssa päätettiin varoituksesta. Pyrkimyksenä oli, että asiassa edettäisiin rauhallisesti ja ihmisarvoisesti, Räihä perustelee.

Kaupunginvaltuusto ei ole tehnyt asiasta erillistä päätöstä. Räihän mukaan Nuorisoasiainkeskus on toimivaltainen taho, jonka kanssa Vapaa katto-verkostolla on vuokrasopimus.

- Nuorisoasiainkeskuksella on itsenäisesti täysi toimivalta asiassa, Räihä kertoo.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.