Sotainvalidien syyskeräys alkoi

Sotainvalidien syyskeräys alkaa tänään. Keräyksen tuotolla tuetaan tänä vuonna erityisesti sotainvalidien avustajatoimintaa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen avasi Sotainvalidien viikon radiopuheellaan.

Valtakunnallista avausjuhlaa vietetään tänä vuonna Jyväskylän Agorassa. Syyskeräyksen tuotto on vuosittain runsaat kaksi miljoonaa euroa. Keräysjärjestelyistä huolehtivat reserviläisjärjestöt, ja ovelta ovelle keräyslippaiden kanssa kulkevat varusmiehet.

Marraskuun loppuun jatkuvan keräyksen tunnuksena on "He saivat palkaksi vaivan". Viime vuonna syyskeräys tuotti liki 2,2 miljoonaa euroa, mistä varusmiehet keräsivät reilusti yli puolet.

Viime sodissa vammautui noin 94 000 suomalaista, joista on tätä nykyä elossa runsaat 20 000.

Sotavammaisten keski-ikä on yli 80 vuotta. Sotainvalidien keskimääräinen vamma-aste on kolmisenkymmentä prosenttia. Vaikeimmin vammautuneita on noin 5 000, ja heidän vamma-asteensa on 50-100 prosenttia. Erittäin vaikeasti vammaisia (100%) eli esimerkiksi sotasokeita, kaksoisamputoituja ja selkäydinvammaisia on noin 450.

Sotainvalidien maksuton kotipalvelu laajentunee ensi vuonna. Ilmaisen kotiavun piiriin päässee vajaat kaksi tuhatta sotainvalidia lisää.

Sotainvalidien Veljesliiton valtakunnallisen syyskeräyksen sekä Sotainvalidien viikon avannut tasavallan presidentti Tarja Halonen painotti, että tavoitteena on turvata sotainvalideille mahdollisuus asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.

Hallituksen budjettiesityksessä sotainvalidit saisivat ilmaisen kotipalvelun jo 25 prosentin haitta-asteella. Nyt valtio korvaa palvelut niille sotainvalideille, joilla haitta-aste on 30 prosenttia.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.