Sote-kiistely jatkuu – työryhmä pyysi lisäaikaa

Sosiaali- ja terveydenhuollon selvitystyöryhmä ei ole saanut raporttiaan valmiiksi määräaikaan mennessä.

Tänään pitkään kokoustanut sote-ryhmä pyysi lisäaikaa työlleen maaliskuun 19. päivään saakka.

Alun perin työryhmän piti luovuttaa raporttinsa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonille (sd.) ylihuomenna.

Ryhmä haluaa tehdä lisäselvityksiä lähipalveluiden tuottamisesta ja kuntien järjestämisvastuusta, palveluiden rahoittamisesta sekä erityisvastuualueiden ja yliopistosairaaloiden hallinnosta. Suomeksi sanottuna ryhmä ei ole vielä yksimielinen suurista linjoista.

Myös edellinen sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista pohtinut työryhmä joutui ottamaan lisäaikaa ja se jätti riitaisan loppuraportin. Arvostelijoiden mielestä se ei tuonut uutta lisäarvoa tärkeimpiin kiistakysymyksiin.

Alunperin sote-ryhmän loppuraporttia odotettiin jo kärsimättöminä, koska sen piti tuoda vihdoin selvyyttä siihen, miten sosiaali- ja terveyspalvelut käytännössä järjestetään. Luvassa oli kartta, johon olisi merkitty vastuualueiden rajat.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.