Sote-neuvotteluissa ei edelleenkään sopua

Hallitusryhmät eivät löytäneet yhteistä säveltä koko päivän kestäneissä neuvotteluissa sosiaali- ja terveysuudistuksen linjauksista.

Ministeriryhmä kokousti myöhään iltaan asti.

Neuvotteluissa puitiin uutta esitystä tulevaisuuden sote-palvelujen järjestämisestä. Esitys oli jo toinen peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin tekemä ehdotus, sillä viime viikolla hallituspuolueet tyrmäsivät ensimmäisen ehdotuksen liian yleisluontoisena.

Tänään annetussa uudessakaan esityksessä ei määritellä uusien sosiaali- ja terveysalueiden väestömäärävaatimuksia. Ministerin esityksessä vastustetaan myös terveyspalveluiden ostamista yrityksiltä.

– Toivon, että tämä paperi hyväksytään kokonaisuudessaan ja että saamme sen aikataulussaan kunnille, Guzenina-Richardson sanoi.

Huomenna välikysymys

Esitys sai kuitenkin osakseen välitöntä arvostelua. Esimerkiksi Suomen yrittäjien mielestä peruspalveluministeri harhauttaa kuntalaisia pelottelemalla palvelujen epämääräisellä yksityistämisellä.

Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus korostaa, että yksityistenkin tuottama palvelu on edelleen julkista, jos se on tuotettu kunnan vastuulla.

– Tässä luodaan sellainen vaikutelma, että kuntalainen olisi turvattomassa tilassa, jos käytetään yrityksiä. Tilanne on juuri päinvastoin: kun markkina toimii, tuloksena on parempaa ja edullisempaa palvelua, Järventaus kritisoi.

Huomenna hallitus joutuu vastaamaan keskustan tekemään välikysymykseen. Uudistuksen päälinjat halutaan julki ennen kuntavaaleja.

Jutta Urpilaisen mukaan SDP ei ainakaan jarruta uudistuksen etenemistä, vaikka oppositio niin väittää.

– Tänään on tehty taas uusi esitys ja keskustelu siitä jatkuu. Katsotaan, mihin asti tässä päästään, Urpilainen kommentoi.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.