Sotilasvala mahdolliseksi myös kirkkoon kuulumattomille

Kirkkoon kuulumattomat varusmiehet voivat vastedes vannoa sotilasvalan sotilasvakuutuksen antamisen sijasta.

Hallitus antaa huomenna eduskunnalle tätä merkitsevän muutosesityksen asevelvollisuuslakiin. Muutos on tarkoitus saattaa voimaan elokuun alusta. Voimassa olevan lain mukaan vakinaisessa palveluksessa oleva asevelvollinen voi oman valintansa mukaan vannoa joko sotilasvalan tai antaa sotilasvakuutuksen.

Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton voi kuitenkin antaa vain sotilasvakuutuksen. Käytännössä monet kirkkoon kuulumattomat varusmiehet ovat olleet halukkaita vannomaan sotilasvalan. Puolustusvoimien joukko-osastot ovat saaneet toistuvasti valan vannomisen epäämistä koskevia yhteydenottoja varusmiehiltä ja heidän lähiomaisiltaan.

Lakia muutetaan siten, että varusmiespalvelusta suorittava asevelvollinen voi uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumisesta riippumatta valita valan tai vakuutuksen. Muutoksella asevelvollisuuslaki saatetaan vastaamaan uuden uskonnonvapauslain määräyksiä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.