SPR:ltä apua Itä-Afrikan kuivuuteen

Punainen Risti lähettää kuivuuskatastrofialueelle 100 000 euroa. Tuella pyritään ehkäisemään kuivuuskatastrofin paheneminen pitkäaikaiseksi nälänhädäksi.

Suomen Punainen Risti irrottaa 100 000 euroa SPR:n katastrofirahastosta Itä-Afrikan kuivuuskatastrofin avustusohjelmaan.

- Tilanne Pohjois-Keniassa Somalian ja Etiopian rajan tuntumassa Manderan alueella on nopeasti muuttunut kriittiseksi, SPR perustelee päätöstään.

Alueella työskentelevän Kenian Punaisen Ristin pääsihteeri Abbas Gulletin mukaan ruuan ja veden puute ajaa paimentolaiset teurastamaan karjaansa. Tilanne pahenee nopeasti ja muuttuu pitkäaikaiseksi nälänhädäksi.

Kenian Punainen Risti pyrkii toimittamaan alueelle elintarvikkeita ja vettä. Näin yritetään säästää karja, jonka menettäminen tekee paimentolaiset täysin riippuvaisiksi ulkopuolisesta avusta.

Pääsihteeri Gulletin kanssa tilanteen vakavuudesta keskustellut SPR:n kansainvälisen avun päällikkö Kalle Löövi sanoo, että jo nyt Pohjois-Keniassa ja osissa Somaliaa ja Etiopiaa ollaan siirtymässä kuivuuskatastrofista nälänhätään.

Alueella olevat avustustyöntekijät kertovat, että kuivuus on tuhonnut valtavat alueet täysin kuolleiksi tasangoiksi. Alueella on myös viime päivinä kuollut ihmisiä nälkään.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.