SPR:n työntekijät lähtivät kohti Haitia

Osa Suomen Punaisen Ristin ensimmäistä avustusryhmää on lähtenyt kohti Haitia Helsinki-Vantaan lentokentältä aamulla. SPR:n liikkuva klinikka lähtee tänään illalla rahtikoneella Tampereelta kahden avustustyöntekijän kanssa. SPR:n tiiminvetäjä Marla Nykyrin mukaan edessä on iso haaste.

- Tämä on suuri katastrofi. Tietoliikenneyhteydet olivat alussa poikki, joka on hankaloittanut yleiskuvan muodostamista. Tilannekuva on nyt vähän selkiintynyt muiden avustusjärjestöjen saavuttua paikalle, Nykyri kertoo lentokentällä MTV3:n Uutisille.

Nykyrin ryhmä matkustaa Haitiin reittilennolla. Rahtikoneen saavuttua Haitiin ryhmä purkaa leirin ja valmistelee klinikan, jotta työt voidaan aloittaa. Liikkuva klinikka antaa ensiapua niillä alueilla, joiden asukkaat eivät muuten saisi hoitoa.

SPR:n ensimmäinen ryhmä on varautunut olemaan Haitissa neljä viikkoa, jonka jälkeen ryhmä vaihdetaan uuteen.

(MTV3)

Katso Asta Makkosen juttu (Huomenta Suomi 15.1.2010)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.