SS: Kunnilla ei listoja sotaveteraaneista – kotiapu ei mennyt perille

Kunnat eivät ole osanneet järjestää kotiapua veteraaneille valtion tuesta huolimatta, kirjoittaa Savon Sanomat.

Valtio jakoi viime vuonna kunnille 2,3 miljoonaa euroa lisärahaa veteraanien kotipalvelujen järjestämiseen. Kunnat ovat kuitenkin palauttaneet noin viidenneksen summasta eli noin 420 000 euroa.

– Ilmeisesti kunnat eivät hahmottaneet, miten tämä uusi raha olisi pitänyt käyttää, kertoo linjajohtaja Marja-Liisa Taipale Valtionkonttorista.

Yhdeksi syyksi on epäilty liian tiukkaa tietosuojaa. Kunnilla ei nimittäin ole listoja sotaveteraaneista. Itä-Suomen aluehallintovirasto patistaakin kuntia yhteistyöhön veteraanijärjestöjen kanssa.

Valtion jakaman tuen tavoitteena oli auttaa veteraanien pärjäämistä kotona järjestämällä esimerkiksi ateria-, kuljetus- tai siivouspalveluja. Lehden laskelmien mukaan Kuopion kaupungin palauttamalla yli 22000 eurolla olisi voinut siivota koteja yli 740 tuntia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.