SS: Laite-etsintöjen määrä noussut jopa kolmanneksen – yhä useampi puhelin tai tietokone tutkitaan

Poliisin tekemät laite-etsinnät lisääntyivät viime vuonna, kertoo Savon Sanomat.

Lehden mukaan poliisi teki laite-etsintöjä jopa kolmanneksen enemmän kuin edellisvuonna.

Laite-etsinnöillä tarkoitetaan tietojen etsintöjä esimerkiksi kännykästä tai puhelimesta. Laite-etsintöjen määrä nousi kasvoi viime vuonna yli 5500:aan.

Lehden haastattelema tutkinnanjohtaja Juha Korhonen pitää etsintöjen määrän nousua ymmärrettävänä, sillä teknisten laitteiden määrä on myös kasvanut paljon.

- Lisäksi pakkokeinon käytössä on opittu sen käyttömahdollisuudet ja kirjaaminen. Se vie aina aikansa.

Laite-etsintä tuli lakiin vuonna 2014. Sitä ennen puhuttiin vain kotietsinnöistä, Korhonen sanoo.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.