SS: Räsänen säästäisi Poliisihallituksesta ja ylimmästä johdosta

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) vakuuttaa, että hallitus pitää edelleen kiinni hallitusohjelmassa sovituista kymmenen miljoonan euron vuosisäästöistä, jotka kohdistetaan poliisiin.

Savon Sanomien haastattelema Räsänen hakisi säästöjä Polisiihallituksesta ja ylimmästä johdosta. Jäljelle jäävät resurssit hän kohdistaisi operatiiviseen toimintaan.

Ministerin mukaan poliisilla on edessä rakenteidensa uusiminen. Hätäkeskuksia tullaan vähentämään nykyisestä 15:stä.

– Vuoden 2013 säästötavoite on vuositasolla kaksi miljoonaa euroa, vuonna 2014 viisi miljoonaa euroa ja vuonna 2015 kymmenen miljoonaa euroa, Räsänen kommentoi.

Työttömille poliiseille töitä, harmaata taloutta kuriin

Poliisi saa ensi vuodelle ylimääräisen viiden miljoonan euron määrärahan työttömien poliisien työllistämiseen. Räsäsen mukaan sen turvin palkataan noin sata ammattiin valmistunutta työtöntä poliisia.

– Lisäksi harmaan talouden torjuntaan kohdennettiin 20 miljoonaa euroa. Siitä poliisille tulee ensi vuonna 5,6 miljoonaa euroa ja loput muun muassa tullille, toteaa Räsänen Savon Sanomissa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.