SS: Sähköyhtiöihin yritetty tietomurtoja – sää yhä häiriöiden suurin syy

Suomalaisten sähköyhtiöiden sähkönjakelujärjestelmiin on yritetty tehdä tietomurtoja, kertoo Savon Sanomat. Uusista tietomurtouhista huolimatta sähkönjakelun häiriön yleisimpänä syynä ovat lisääntyneet myrskyt.

Sekä Savon Voima että Kuopion Energia vahvistavat Savon Sanomille, että niillä on todettu tietomurtoyrityksiä kriittisiin järjestelmiin, mutta kummankin kohdalla teot ovat jääneet yritykseksi. Tekijät eivät ole tiedossa.

Uudet uhat ovat esimerkki siitä, miten yhteiskunnan kriittisen toimijoiden on pidettävä varautumistaan ajan tasalla. Vanhat varautumissuunnitelmat on päivitettävä ja harjoiteteltava kuntoon tositilanteiden varalta.

– Sään eri ilmiöt ovat edelleen ylivoimaisesti suurin sähkönjakeluhäiriöiden aiheuttaja. Lisäksi näiden häiriöiden määrä on lisääntynyt, Matti Ryhänen Savon Voima Verkosta kertoo Savon Sanomille.

Häiriön syynä yleensä myrsky

Aiempina vuosikymmeninä kesän ukkosmyrskyjä on ollut silloin tällöin, mutta 2010-luvun ajan myrskyjä on ollut vuosittain.

– Kesän ukkosmyrskyjen lisäksi nykyään on syysmyrskyjä, alkutalvesta lumisia myrskyjä ja sen jälkeen vahinkoja aiheuttavan lumikuorman kertymistä. Kaikki niistä ovat erilaisia kestoltaan ja vaikutuksiltaan, Ryhänen luettelee.

– Sen sijaan verkon käyttöön saati sabotointiin liittyvät häiriöt ovat edelleen hyvin harvinaisia.

Voimajärjestelmäasiamies Petri Nieminen Huoltovarmuuskeskuksesta myös muistuttaa, että varautumisharjoitukset helpottavat varautumista eri syistä johtuviin häiriöihin, vaikka harjoituksen mallitilanteena on vain yksi skenaario.

– Korjaustoimet ovat erilaisia sään aiheuttamissa vahingoissa kuin kyberiskun jäljiltä. Toipumistoimet ovat kuitenkin samanlaisia, kun mietitään, miten sähköt palautetaan, missä järjestyksessä ja kelle ensimmäisenä, Nieminen sanoo lehdelle.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.