SS: Sikiö kärsii kahvista

Uusimmat tutkimukset osoittavat äidin kahvin juonnin raskauden aikana vaikuttavan lapseen, kertoo Savon Sanomat.

Kofeiinin aiheuttamaan terveysongelmaan uskoo muun muassa ranskalaisen Insermin tutkimusjohtaja Christophe Bernard.

Hän on tutkinut ryhmänsä kanssa raskauden aikaisen kofeiinin käytön vaikutuksia hiirillä.

– Tutkimus on ensimmäinen, joka osoittaa kofeiinin vahingoittavat vaikutukset kehittyviin aivoihin, Bernard toteaa.

Ranskan kansallisen terveyden ja lääketieteen tutkimuskeskuksen tutkimuksessa hiiren poikasilla todettiin muutoksia aivokudoksessa.

– Samoilla hiirillä todettiin olevan aikuisiässä muistiongelmia, kuten vaikeuksia paikantaa itsensä esineisiin nähden, Bernard kertoo.

Tutkimusjohtaja Bernard toteaa kuitenkin, että asiassa tarvitaan jatkotutkimuksia. Aivojen muutoksista ei toistaiseksi ole tutkimustuloksia ihmisillä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.