SS: Väärin tehty huumetesti vei naiselta lapsen

Oikeusasiamies on antanut huomautuksen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle THL:lle virheellisestä huumetestistä, kertoo aamun Savon Sanomat.

Lehden mukaan THL oli analysoinut väärän verinäytteen, minkä seurauksena testatun naisen pieni lapsi otettiin huostaan ja nainen poistettiin ensikodista.

Savon Sanomat kertoo, että lapsen äiti oli aiemmin käyttänyt huumeita, minkä vuoksi hän oli päihdeseurannassa. Naisen muut testit olivat negatiivisia, kunnes yhdestä testistä tuli vastaukseksi THL:ltä, että näytteessä oli useita eri huumausaineita.

Lapsi ehti olla kaksi kuukautta huostassa ennen kuin selvisi, että THL:n työntekijä oli analysoinut ensimmäisellä kerralla väärän näytteen. Lapsi palautettiin äidilleen.

Lehden mukaan eduskunnan oikeusasiamies edellyttää sosiaali- ja terveysministeriön vastaavan toukokuun loppuun mennessä, miten eri valvontatilanteissa tehtävien huumetestien luotettavuus ja testattavien oikeusturva varmistetaan.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.