STOP-ohjelmalla pyritään alentamaan seksuaalirikosten uusintariskiä

Seksuaalirikoksista vankeuteen tuomittujen rikoksenuusimisriskiä yritetään alentaa toimintaohjelmalla, jossa vanki joutuu setvimään omaa käyttäytymistään ryhmässä. Malli STOP-toimintaohjelmaan on saatu Englannista

.

Viisitoista vankia on mukana Kuopion vankilan STOP-ohjelmassa. Noin kahdeksan kuukauden aikana ryhmäistunnoissa käydään läpi omaa rikoshistoriaa, herätellään empatiaa uhria kohtaan ja opetellaan vastuun ottamista.

- Muutos näkyy sillä tavoin, että esimerkiksi rikosten vähättely ja kieltäminen pienenee, rikosta tukeva ajattelu muuttuu, uhriempatia lisääntyy, kertoo ohjaaja Marja Solla.

Tavoitteena on alentaa seksuaalirikoksen uusimisriskiä.

- Kun tämä ohjelma tuli Suomeen, arvioitiin että noin yksi kolmesta ohjelman käyneistä ei enää uusi rikostaan, Solla kertoo.

Tilastollista tietoa toimintaohjelman tehosta Suomessa ei vielä ole. Viiden vuoden aikana sen on käynyt läpi vajaat 50 vankia. Kuopion vankilan seurannan mukaan ohjelmaan osallistuneista ja jo vapautetuista vangeista yksikään ei kuitenkaan ole saanut uutta tuomiota seksuaalirikoksesta.

- Suomen vankiloissa on tällä hetkellä yhteensä noin sata henkilöä, joilla on päärikos seksuaalirikos. Lisäksi on joukko muita vankeja, joilla on päärikos joku muu kuin seksuaalirikos, kertoo Kuopion vankilan johtaja Heikki Kokkonen.

Vangit tulevat ohjelmaan vapaaehtoisesti eri puolilta Suomea.

- Nimenomaan tätä vankiryhmää pelottaa vankilassa useat asiat ja heidän saaminen jo tähän ohjelmaankin tästä rikoksesta johtuen - saatikka sitten vaihtamaan paikkakuntaa - ei ole ollut kovin helppoa, mutta nyt tämä rekrytointi kyllä toimii varsin hyvin, Kokkonen pohtii.

Seksuaalirikollisten STOP-ohjelma on meillä pisimmälle viety niin sanottu rikosperusteinen toimintaohjelma. Eri ryhmille suunnattujen ohjelmien avulla pyritään tekemään vankilassaoloajasta mahdollisuus rikoksettomaan elämään vankilan muurien ulkopuolella.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 02.12.2003)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.