STTK esittää sopimusta itälaajentumisesta

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää ehdottaa työnantajille yhteistä sopimusta siitä, kuinka EU:n itälaajeneminen tulisi toteuttaa. Mäenpään mielestä yhteistyössä työnantajien kanssa tehtävä sopimus mahdollistaisi laajentumisprosessin vaikutusten hallitun seurannan.

Työmarkkinajärjestöt ovat aiemmin tehneet yhteisen EU-linjauksen ja Emu-kannanoton. Sopimuksen keskeisimmät asiat olisivat laajentumisen seurausvaikutusten analysointi sekä työvoiman vapaata liikkumista koskevat menettelytavat Suomessa.

Mäenpää perustelee yhteistyötä sillä, että kansalaisilla tulisi olla luottamus integraatioprosessiin ja siihen, että Eurooppaa ei kehitetä ihmisiä eriarvoistavaan suuntaan. STTK pitää Euroopan unionin laajentumista tärkeänä etappina eurooppalaisen hyvinvoinnin kehittämisessä. Siksi järjestö toivoo, ettei turhia pelkoja hyvinvoinnin romahtamisesta tai sosiaaliturvan heikkenemisestä lietsottaisi.


Jotta yhteiskunnallinen kriisi voitaisiin välttää, laajentuminen vaatisi STTK:n mielestä mm. työvoiman liikkuvuutta rajoittavia sopeuttavia toimia sekä EU:n että kansallisella tasolla. STTK:n mielestä pelkkä "rahan ja markkinoiden integraatio" ei riitä, vaan myös hakijamaiden sosiaalipolitiikka ja sosiaaliturva on nostettava Länsi-Euroopan tasolle.

-Tätä varten tarvitaan eurooppalainen sosiaalipolitiikan ja sosiaaliturvan standardi, Mäenpää esittää. STTK:ssa katsotaan, että päätettyjä siirtymäaikoja pitäisi voida muuttaa jäsenmaakohtaisesti, jos työmarkkinatilanne sitä edellyttää. STTK vaatii, että EU:n on nopeasti toteutettava hakijamaissa järjestelmällinen sosiaali- ja työelämän lainsäädännön sekä sosiaalidialogin arviointi ja ryhdyttävä hakijamaita tukeviin toimenpiteisiin. Arviointi ja tukitoimet tulisi suorittaa kolmikantaperiaatetta noudattaen.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.