STTK:n teollisuusliitot hyväksyvät tupon

STTK:laiset Teknisten liitto ja Suomen teollisuustoimihenkilöiden liitto STL hyväksyvät eilen saavutetun tulopoliittista kokonaisratkaisua koskevan neuvottelutuloksen.

STTK:laisten Teknisten liiton ja Suomen teollisuustoimihenkilöiden liiton STL:n liittovaltuustot pitävät eilen saavutettua tulopoliittista neuvottelutulosta kelvollisena alakohtaisten sopimusneuvottelujen pohjaksi.

STL pitää hyvinä erityisesti tupon työelämän laatua kehittäviä toimia, kuten esimerkiksi työn ja perhe-elämän yhteensovittamista koskevia. Liitto vaatii, että hankkeet johtavat myös konkreettisiin tuloksiin.

Kirkkonummella tänään kokoontuneen Teknisten liiton liittovaltuuston mukaan "vaatimattomilta tuntuvat palkankorotukset olivat hyväksyttävissä, koska ne noudattivat yleistä eurooppalaista linjaa". Liitto arvelee, että palkankorotusten rakenteesta voi kuitenkin vielä tulla ongelmia.

Teknisten liiton mielestä tupon puutteina ovat myös "työsuojeluvaltuutettujen aseman vähättely ja vitkastelu henkilöstörahastojen kehittämisessä". Liittovaltuusto asettui yksimielisesti tukemaan puheenjohtaja Ilkka Joenpalon valitsemista Teknisten liiton ja Suomen teollisuustoimihenkilöiden liiton fuusiosta toukokuussa syntyvän Toimihenkilöunionin puheenjohtajaksi. Uuden liiton jäsenmäärä on noin 130 000.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.