STTK tavoittelee palkkojen yleiskorotusta

Suomen toimihenkilöiden ammatillinen keskusjärjestö STTK tavoittelee yleiskorotusta palkkoihin kaikilla aloilla syksyn työmarkkinakierroksella.

STTK:n puheenjohtajan Mikko Mäenpään mukaan palkankorotukset ovat välttämättömiä ostovoiman turvaamiseksi.

Hänen mielestään muu kuin keskitetty ratkaisu on miltei mahdoton, vaikka Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) liittokierrosta ajaakin.

–EK julistaa, että liittokierrokselle mennään, niin mennään sitten, mutta EK on väärässä, Mäenpää sanoi.

Hänen mukaansa liittokierros vain lisää ristiriitoja, vaikka tässä tilanteessa pitäisi löytää yhteisiä näkemyksiä.

–Teknologiateollisuus haluaa ankkurimestarina jo nyt etukäteen vahtia kaikkia aloja, mutta sen palkka-ankkuri ei toteudu.

Ennen eläkeiän nostoa pitää löytää keinot, joilla työntekijät pidetään töissä 65-vuotiaiksi, Mäenpää sanoo. Muuten Suomeen syntyy uusi köyhien ikääntyvien joukko.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.