STTK tyrmää raamisopimusneuvottelut

Toimihenkilökeskusjärjesto STTK tyrmää raamisopimusneuvottelut talousnäkymistä. Puheenjohtaja Mikko Mäenpään mukaan talousnäkymissä ei ole tapahtunut mitään suurta muutosta viime syksyyn verrattuna.

Hänen mukaansa STTK ei aio neuvotella talousnäkymistä Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n kanssa.

Neuvotteluja on ehdottanut Teknologiateollisuus, jonka mukaan taloustilanne on huomattavasti muuttunut.

Myös EK:n toimitusjohtajan Mikko Pukkisen mukaan taloustilanne, työllisyysnäkymät ja julkisen talouden tasapaino ovat heikentyneet jyrkästi, minkä vuoksi raamisopimuksen kaikki joustot on otettava käyttöön.

Teknologiateollisuus haluaa neuvotella työntekijäpuolen kanssa uudelleen raamisopimukseen liittyvät palkkaratkaisut. Järjestön mielestä raamisopimus voidaan purkaa tarvittaessa.

EK tähdentää, että teknologiateollisuudessa palkankorotuksista voidaan sopia paikallisesti nykyisen raamisovun puitteissa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.