STTK: Ylitöiden määrä kasvaa edelleen

Ylitöiden määrä työpaikoilla on Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n tekemän selvityksen mukaan lisääntynyt edelleen selvästi. Joka neljäs kyselytutkimukseen vastannut toimihenkilö sanoo ylitöiden määrän lisääntyneen viime vuoden aikana.

Neljä STTK:laista viidestä ilmoittaa tekevänsä ylitöitä joko säännöllisesti tai satunnaisesti. STTK:n selvitysten mukaan ongelmana ovat erityisesti työnantajan laiminlyönnit ylitöiden teettämisessä. Noin 1300:lle jäsenelleen tekemän kyselyn mukaan joka kolmas sen kyselyyn vastanneesta henkilöstä sanoo tehneensä korvauksettomia tai vain osittain korvattuja ylitöitä.

STTK:n puheenjohtaja Esa Swanljung vaatii etenkin julkisen sektorin työnantajia noudattamaan lakia teettäessään henkilöstöllään ylitöitä. Swanljungin mukaan rikkomukset ovat selvästi yleisimpiä valtion piirissä.

Toimihenkilöjärjestössä on havaittu runsaasti puutteita ylitöiden enimmäismäärien, kirjanpidon ja palkanmaksun kohdalla. Henkilöstöltä ei myöskään useinkaan kysytä omaa suostumusta ylitöiden tekemiseen.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.