Stubb kiisti huhut: "En ole menossa minnekään"

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Alexander Stubb katsoo, että puolueen puheenjohtajakisa on tervetullut tilaisuus kirkastaa puolueen linjaa.

Kansanedustaja Elina Lepomäki kertoi tänään Iltalehdessä haastavansa Stubbin. Kisaan ei ole toistaiseksi ilmoittautunut muita ehdokkaita.

Espooseen kokoomuksen Uudenmaan piirin kokoukseen saapunut Stubb kehui Lepomäkeä varteenotettavaksi ehdokkaaksi ja talouspoliittiseksi asiantuntijaksi.

– Nyt pystymme kirkastamaan kokoomuksen linjaa ja ottamaan kiinni sitä aatteellista korjausvelkaa, joka on syntynyt meille hallitusvastuun aikana, Stubb kommentoi puheenjohtajakisaa STT:lle.

Stubb arvioi, että haaste on myös tietynlainen kannustin.

– Kritiikki pitää aina ottaa vastaan, ja silloin pitää myös parantaa. Kyllä tämä on myös eräänlainen tsemppiviesti, kuten se kirje, että "nyt hommat hoitoon Alex".

Stubb kiisti samalla julkisuudessa liikkuneet huhut, joiden mukaan hän hakisi jo töitä ulkomailta.

– Sanon ihan suoraan, että en ole menossa minnekään. En ole menossa henkilökohtaisesti minnekään, perhe ei halaja minnekään, me pysymme ja olemme Suomessa.

 

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.