Stubb MTV:lle: Twitter on tätä päivää

Pääministeri Alexander Stubb on tyytyväinen hänen Twitter-viesteistään nousseeseen keskusteluun.

– Keskusteluhan on ollut vallan erinomaista, puolesta ja vastaan ja jotain siltä väliltä. Twitter on yksi muoto osallistua demokraattiseen keskusteluun - ja minä aion jatkaa siellä entiseen malliin, Stubb sanoo MTV Uutisille. 

Parhaillaan ulkomailla lomailevan pääministerin urheilutwiittaukset nousivat kritiikin kohteeksi, kun hän julkaisi ne samaan aikaan kun muualla maailmassa keskityttiin Ukrainan lentokonetragediaan. 

Twiitin jälkeen muun muassa Sirkka-Liisa Anttila kehotti Stubbia urheilutwiittailun sijaan keskittymään työttömyyden hoitoon. Tänään Anttila kertoi tiedotteen välityksellä olevansa tyytyväinen syntyneeseen keskusteluun, mutta oli huolissaan tahallisesta väärinymmärtämisestä:

– Olen vaatinut siis asioiden pistämistä oikeaan tärkeysjärjestykseen. En ole arvostellut urheilemista tai pääministerin oikeutta sosiaalisen median käyttöön. On hienoa, että myös pääministeri pitää huolta kunnostaan. Siitä ei olekaan kyse. Kyse on asioiden tärkeysjärjestyksestä pääministerin virkatehtävien hoidossa. Pääministeri on pääministeri jokainen hetki, Anttila kertoo tiedotteessaan. 

Stubbin mielestä nyt syntynyt keskustelu on vienyt sosiaalisen median käyttöä aimo harppauksen eteenpäin. Entä aikooko Stubb suositella Twitterin käyttöä Anttilalle?

– Minä en suosittele kenellekään mitään, kannattaa vain olla oma itsensä. Jos tuntuu, että Twitteriin on kiva mennä, niin kaikkien kannattaa mennä. Jos tuntuu, ettei ole oma juttu, niin sitten ei kannata mennä.  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.