STUK:n tiloissa havaitun säteilyn lähde on hävitettäväksi toimitettu mittalaite

UPM on tänään saanut tiedon, että Säteilyturvakeskuksen aiemmin tällä viikolla Helsingissä havaitseman cesium-137 -isotoopin lähde on alun perin UPM:n käytössä ollut ja loppusijoitettavaksi toimitettu mittalaite. UPM kertoo asiasta tiedotteessaan.

Säteilyvuodon aiheuttanut mittalaite on ollut käytössä UPM Jämsänkosken tehtaan hiertämöllä. Mittalaite irrotettiin hiertämön purkutyötä aloitettaessa 8. tammikuuta, minkä jälkeen se siirrettiin UPM:n Kaipolan tehtaalla olevaan suljettuun säteilylähdevarastoon. Säteilylähteiden käsittelyssä noudatetaan tarkkoja työohjeita. UPM luovutti laitteet Suomen Nukliditekniikan kuljetettavaksi 2. maaliskuuta.

Säteilyturvakeskuksen mittausryhmä on käynyt tänään 10. maaliskuuta varmistamassa UPM Kaipolan ja Jämsänkosken tilojen puhtauden. Mittauksissa UPM:n tiloista ei löytynyt mitään merkkejä cesium-kontaminaatiosta ja tilat todettiin puhtaiksi.

UPM Jokilaakson tehtaiden säteilyturvallisuudesta vastaava johtaja Juhani Kiiskinen osallistui mittalaitteiden kaikkiin käsittelyvaiheisiin tehtaalla. Myöskään hänen käyttämänsä säteilyhälytin ei ole osoittanut poikkeavia säteilyarvoja. Säteilykapselin vuoto todettiin ensimmäisen kerran kuljetuksen jälkeen Suomen Nukliditekniikan tiloissa.

– Ihmisten terveys ja turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeää, ja toimimme tarkkojen työohjeiden mukaisesti. Kaikki mittalaitteita käsitelleet työntekijät ovat tiedossamme ja ohjaamme heidät terveystarkastukseen kaiken varalta, sanoo UPM Jokilaakson tehtaanjohtaja Markku Taavitsainen.

– Varmistimme Kaipolan ja Jämsänkosken tilojen puhtauden yhteistyössä UPM:n kanssa. Jo aiemmin olimme todenneet, että Nukliditekniikassa säteilylähdettä käsitelleellä henkilöllä ei ollut elimistössään normaalista poikkeavaa määrää cesiumia, Säteilytoiminnan valvontaosaston johtaja Eero Kettunen kertoo.

– Tästä tapahtumasta on kuitenkin välttämätöntä kerätä kaikki mahdollinen oppi ja arvioida huolellisesti tarvittavat jatkotoimenpiteet, Kettunen painottaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.