STUK: Vaikka mitä tapahtuisi Japanissa, säteily ei yllä Eurooppaan

Säteilyturvakeskuksen ylilääkäri Wendla Paile toppuuttelee suomalaisten pelkoja Japanin ydinsäteilystä. Hänen mukaansa säteily ei voi levitä Eurooppaan sellaisena, että se olisi vaarallista.

- Eurooppaan asti ne eivät kyllä missään tapauksessa leviä. Mitattavia määriä voidaan saada, mutta ei kuitenkaan niin, että säteilyarvo missään kohoaisi vaaralliseksi.

- Vaikka Japanissa tapahtuisi mitä, säteily ei yltäisi Eurooppaan asti, Paile tiivistää.

Akuutissa vaarassa ovat hänen mukaansa Fukushiman nelosreaktorin välittömässä läheisyydessä työskentelevät henkilöt.

- Korkein mitattu säteilytystaso aivan Fukushiman nelosreaktorin läheisyydessä on hurjan korkea, 400 millisievertiä tunnissa. Se merkitsee, että jos siellä oleskelee ja annos pysyy tällä tasolla, niin kolmen tunnin kuluttua tulee jo äkillisen säteilysairauden oireita.

Muualla annostasot eivät ole niin korkeita. Fukushiman läheisyydeltä, 20 kilometrin varoalueelta ihmiset on evakuoitu.

- Ja se on ihan täysin riittävää, Paile jatkaa.

Säteilysairauden saaneita voidaan hoitaa

Fukushiman ydinvoimalassa työskenteleviä ihmisiä tauotetaan, jotta säteilyannos ei nousisi liian suureksi. Ilman suojavarusteita säteilysairaus tulisi nopeasti.

- Jos siellä oleskelee yli kolme tuntia niin luuydin kärsii eli valkosolujen tuotanto loppuu ja siitä seuraa sitten muutaman viikon kuluttua infektiotaipumusta ja verenvuototaipumusta eli säteilysairaus.

Pienempi säteilyannostus puolestaan lisää syöpäriskiä.

- Tämä lisäys on kuitenkin varsin pieni, eli se tulee merkittäväksi väestötasolla jos satoja tai tuhansia ihmisiä altistuu. Laskennallisesti syntyy syöpätapauksia, jotka kuitenkin hukkuvat tilastoihin, eli niitä ei voida erottaa että syöpä yleistyisi vaan se jää laskennalliseksi.

Voimakkaalle säteilylle altistuneita, kuten vaikkapa Fukushiman ydinvoimalassa työskenteleviä voidaan myös tarvittaessa hoitaa.

- Jos hyvin korkealle säteilylle on altistunut eli säteilysairaus kehittyy, sitä voidaan sairaalassa hoitaa eristämällä ja antamalla antibiootteja. Liian korkean annostuksen jälkeen ei ihmistä kuitenkaan voida pelastaa.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.