Sulaako etelän muhkea lumipeite ensi viikolla? Tuore ennuste lupailee vielä pakkasta

Etelä-Suomi on saanut viime päivinä muhkean lumipeitteen. Ensi viikon lauha jakso voi muuttaa tilanteen täysin.

Lumiaurat ovat urakoineet viime päivinä eteläisessä Suomessa uupumukseen asti – eivätkä ole oikein sittenkään pysyneet tilanteen tasalla.

MTV Uutisten meteorologi Liisa Rintaniemi kertoo, että etelässä on tullut lunta jo lähemmäs 30 senttiä.

– Esimerkiksi Espoon Nuuksiossa lunta on tullut jo nyt yli 27 senttiä. Pääkaupunkiseudulla lunta on yleisesti yli 20 senttiä, Rintaniemi kertoo.

Etelärannikko ja Uusimaa ovat Rintaniemen mukaan nyt lumitilastojen ykkösiä. Uudellamaalla lumisinta aluetta on nimenomaan pääkaupunkiseutu.

Muualla Suomessa lunta on hädin tuskin kymmentä senttiä. Lähinnä kaakosta löytyy alueita, jossa lunta on paikoin 10–20 senttiä. Länsirannikolla lunta ei ole vielä yhtään.

– Illan aikana sade sitten loppuu. Huomenna päivällä ei sada, mutta huomisen aikana Suomeen saapuu kaakosta uusi sadealue. Se ei näillä näkymin tule Uudellemaalle, vaan menee kaakon ja maan keskiosan yli pohjoiseen. Eli muu Suomi saa huomenna nätin lumipeitteen.

Lämmin ilmamassa odottelee lännessä

Etelä saa nauttia lumesta ainakin viikon.

– Näyttää siltä, että ainakin viikonlopun yli mennään pakkassäässä. Pakkaset voivat tosin hellittää vähän viikonloppuna. Etelässä on enää pikkupakkasta, ja pohjoisessakin kaikkein kireimmät lukemat hellittävät hetkeksi.

Rintaniemen mukaan ensi viikon alussa kylmä korkeapaine on idässä ja lännestä pyrkii Suomeen matalapaine ja lauhkeampaa ilmamassaa.

– Mutta kumpi voittaa, ja milloin se tapahtuu? Voi olla että viikon puolivälin jälkeen meille voi alkaa tulla niitä lämpöisiä matalapaineita lännestä, ja ne lauhduttavat meidän säämme. Voi myös olla, että niiden tulo lykkääntyy ennusteissa pidempään. Näin käy ennusteissa helposti.

– Tämänhetkisten ennusteiden mukaan näyttää kuitenkin siltä, että viikon puolivälin jälkeen voisi lauhtua niin, että rannikolla olisi nollakeli ja ehkä ajoittain tulisi vähän vesisateitakin. Todennäköisempi ennuste tosin on, että länteen saapuvat sadealueet tuovat viikon puolivälin jälkeen etelään märkää lunta ja sisämaahan reilumminkin lunta.

Vaikka lumipeite voi ensi viikolla litistyä sään lauhetessa, maa pysynee etelässä valkeana.

– Mitään sellaista merkittävää vesikeliä ja lauhtumista ei ole tiedossa, Rintaniemi toteaa.

Rannikkoefekti tuo rannoille lunta

MTV Uutisten meterologi Liisa Rintaniemi kertoo, että etelän sateita on voimistanut viime päivinä niin sanottu rannikkoefekti.

– Se johtuu kahdesta asiasta. Toinen on se, että meri on sula. Siinä on paljon kosteutta ja lämpöä, ja se voimistaa sateita.

– Toisaalta maan ja meren ero muuttaa tuulikuviota niin, että sateet voimistuvat juuri rantaviivalla. Ilma ikään kuin pakkautuu samaan paikkaan rannikolla, Rintaniemi selvittää.

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.