Sundqvist-sopimusta ei käsitellä vielä

Ex-pankinjohtaja Ulf Sundqvistin ja omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Sillan vahingonkorvaussopimuksen pätevyyttä ei näillä näkymin selvitetä ennen kuin rikosjutusta saadaan lainvoimainen päätös.

Ulf Sundqvist

Valtion vakuusrahaston toimiohjelautakunnan puheenjohtaja Heikki Euramon mukaan lautakunta ei ota asiaan kantaa ennen kuin oikeusprosessi on päättynyt.

-Tuntuisi ennenaikaiselta tehdä päätöksiä tässä vaiheessa, Euramo sanoo. Oikeudenkäynteihin liittyvistä asioista päättäminen kuuluu valtion vakuusrahaston toimiohjelautakunnalle. Valtionvarainministeriön vanhempi hallitussihteeri Ilpo Nuutinen toteaa, että lautakunta selvitti Sundqvistin asiaa vuosina 98-99 ja päätyi tuolloin sille kannalle, että mahdollisen pätemättömyyskanteen nostamisesta Sundqvistia vastaan päätetään vasta rikosoikeudenkäyntien päätyttyä.

Yksi rikosprosessi päättyi, kun Helsingin käräjäoikeus hylkäsi Ulf Sundqvistia vastaan nostetut syytteet ns. Wayup-jutussa. Toinen juttu on edelleen kesken, sillä Sundqvist aikoo hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, jotta juttu käsiteltäisiin vielä kerran.

Sundqvist tuomittiin viime viikolla Helsingin hovioikeudessa törkeästä velallisen epärehellisyydestä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Aiemmin käräjäoikeus oli hylännyt syytteet.

Arsenalin tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Kari Kantalainen toteaa, tarkastusvaliokunnan mielestä Sundqvistin sopimus poikkesi kohtuullistamiseltaan yleisestä linjasta eli aiemmin tehdyistä sopimuksista.

Sundqvistin vahingonkorvaukset omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Sillalle soviteltiin 1,2 miljoonaan markkaan vuonna 97, kun Kantalaisen mielestä summa olisi ollut yleisen linjan mukaisesti suurempi. Sen takia valiokunta teki aikanaan varauman, että jos oikeusprosessissa tulee olennaista uutta tietoa asiasta, sopimukseen on mahdollista palata.

-Mielestäni pitäisi vakavasti harkita, lähdetäänkö asiassa uudelleen liikkeelle vai ei, Kantalainen toteaa.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.