Suomalainen norsututkimus: Mummolla on yllättävä merkitys

Norsunpoikasten isoäideillä on tärkeä rooli poikasten selviytymisessä, kertoo tuore suomalainen tutkimus. Turun yliopiston tutkijat tarkastelivat Myanmarissa eläviä norsuyhteisöjä.

Tutkimuksessa havaittiin, että jos isoäiti eli samalla alueella poikasen kanssa, poikasen kuolleisuusriski oli kahdeksan kertaa alhaisempi kuin niillä poikasilla, joiden isoäidit eivät olleet läsnä. Emoille syntyi myös enemmän poikasia, jos isoäiti oli läsnä.

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kasvatuskokemuksella on merkitystä norsunpoikasten selviytymisen kannalta.

Salametsästys uhkaa norsuisoäitejä, sillä se kohdistuu yleensä vanhoihin suurikokoisiin naaraisiin. Myös eläintarhoissa, joissa isoäidit eivät yleensä ole läsnä, poikasten kuolleisuus on suurta.


Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.