Suomalainen tarkkailija: Syyriassa tuli järkyttäviä näkyjä eteen

Liki viimeiset suomalaiset sotilastarkkailijat ovat palanneet Syyriasta kotimaahan. Komentajakapteeni Mikko Suomela ja kapteeni Harri Huttunen laskeutuivat Tampere-Pirkkalan lentokentälle illalla.

Suomelan mukaan tilanne Syyriassa on huomattavasti huonontunut sinä aikana, kun YK:n sotilastarkkailijat ovat olleet maassa. Taistelut ovat levinneet ja laajentuneet. Kaikissa suurissa kaupungeissa taistellaan.

– Joillakin alueilla on taisteluja ja tuhottuja rakennuksia. Toisaalla yritetään viettää normaalia elämää. Siihen on vaikea suhtautua, Huttunen kuvaa.

Huttunen puolestaan kuvailee Syyriaa monilta osin epävakaaksi maaksi.

– Aika järkyttäviäkin näkyjä tuli eteen, kuvailee Huttunen.

Halauksia ja uhkaavia tilanteita

Suomelan ja Huttusen mukaan paikalliset suhtautuivat sotilastarkkailijoihin pääasiassa myönteisesti.

– He ovat pahoillaan siitä, että lähdimme alueelta pois. Suurin osa syyrialaisista haluaisi elää rauhassa, Suomela sanoo.

Paikalliset tulivat halaamaan tarkkailijoita, mutta myös uhkaavia tilanteita riitti. Esimerkiksi joukko mielenosoittajia saattoi kääntyä kivet kourassa kohti sotilastarkkailijoita, joilla oli suojanaan vain kypärä ja luotiliivit.

– Kyllä siellä aika ajoin pelotti, Huttunen myöntää.

Hän kertoo palaavansa kotiin ristiriitaisin tuntein.

– Kotiin on aina loistava palata, mutta meillä oli Syyriassa tehtävä suoritettavana. Sen suorittaminen oli kuitenkin mahdotonta.

Yksi jäi vielä Syyriaan

Yksi suomalainen sotilastarkkailija jäi vielä Syyriaan, sillä YK pyysi tiistain ja keskiviikon välisenä yönä Suomea asettamaan yhden upseerin operaation alasajovaiheeseen. Syyriaan jäi majuri Raine Pölönen. Alustavan tiedon mukaan hän on Syyriassa elokuun loppuun asti.

Sotilastarkkailijoita kotiutetaan, koska YK:n tarkkailuoperaatio Syyriassa päättyi viime sunnuntaina. Operaatio lopetettiin, koska väkivaltaisuudet alueella ovat kiihtyneet.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.