Suomalaisanalyytikko: Kilpailijatkin hyötyvät UPM:n ratkaisuista

Suomalaisanalyytikon mukaan UPM joutuu markkinajohtajana tekemään raskaita ratkaisuja sulkiessaan neljä paperikonetta.

UPM:n ratkaisu sulkea neljä paperikonetta kerralla oli melko reipas ohjelma, katsoo analyysiyhtiö Inderesin analyytikko Antti Viljakainen.  

– UPM teki aika raskaan ratkaisun. En usko, että ihan lähitulevaisuudessa on odotettavissa uusia sulkemisia, hän sanoo.  
 Tarve koneiden sulkemiseen ei sinänsä ole Viljakaisesta yllättävä, sillä paperin kysyntä laskee yhä ja laskua on odotettavissa myös lähivuosina.   
Viljakaisen mukaan näyttää siltä, että UPM joutuu markkinajohtajana tekemään raskaimmat ratkaisut. Alalta ei ole poistunut toimijoita siihen malliin kuin odotettiin, ja Eurooppaan jää toimimaan koneita, jotka ovat huomattavasti pienempiä ja kustannustehottomampia kuin UPM:n sulkemat koneet.

– Muutkin hyötyvät markkinoilla UPM:n ratkaisusta, ei pelkästään UPM, Viljakainen sanoo.  
  

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.