Suomalaiset EU:n isänmaallisimpia

Suomalaiset ovat etääntyneet Euroopan unionista kahden viime vuoden aikana ja ovat EU:n isänmaallisin kansa, kertoo tuore kysely.

Suomalaisten kiintymys kotimaahan on suurempi kuin yhdessäkään toisessa EU:n jäsenmaassa. Eurobarometrin kyselyn mukaan vain joka neljäs suomalainen kokee unionin omakseen.

Suomalaiset ovat etääntyneet Euroopan unionista kahden viime vuoden aikana. Vielä reilut kaksi vuotta sitten 38 prosenttia suomalaisista koki EU:n omakseen.

Suomen lisäksi unioniin suhtaudutaan vieroksuen erityisesti Britanniassa, Hollannissa ja Ruotsissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.