Mainos

Suomalaiset kärsivät unettomuudesta

Suomalaiset nukkuvat huonoiten Euroopassa, kertoo juuri julkaistu tutkimus. Suomalais-englantilainen tutkimus osoittaa, että suomalaisilla esiintyy noin kaksi kertaa useammin unihäiriöitä kuin muilla eurooppalaisilla.

Suomalaisista jopa lähes 40 prosenttia kärsii unihäiriöistä vähintään kolmena yönä viikossa ja potee väsymystä päivällä. Tuore tutkimus kertoo, että unihäiriöt ovat yleinen vaiva, mutta suomalaiset kärisvät unettomuudesta jopa kaksi kertaa useammin kuin muut eurooppalaiset. Pitkä valoisa kesä ja talven pimeyskään eivät selitä suomalaisten huonoja unenlahjoja, koska muut pohjoismaalaiset nukkuvat paremmin kuin suomalaiset.

Unitutkimus tehtiin useana vuodenaikana. Kesäisin jopa yli 20 prosenttia suomalaisista nukkuu huonosti, kun taas talven pimeydessä univaikeuksista kärsii alle viisi prosenttia.

Puhelinhaastatteluina tehty tutkimus osoittaa, että unihäiriöistä tavallisin on pätkittäinen uni. Lisäksi esiintyy nukahtamisvaikeuksia sekä liian aikaisin heräämistä. Siten kaiken kaikkiaan 15 prosenttia suomalaisista potee päivällä väsymystä. Huonosti nukutun yön seurauksena myös keskittymisvaikeudet ovat yleisiä.

Aikuinen ihminen tarvitsee 6-8 tunnin yöunen. Pitkään jatkunut univaje saattaa jopa altistaa unettoman ihmisen vakaville sairauksille.

Professori Markku Partinen Haagan neurologisesta tutkimuskeskuksesta sekä professori Maurice Ohayon Sandfordin yliopistosta toteuttivat tutkimuksen, johon osallistui 982 yli 18-vuotiasta suomalaista. Tutkimusta on verrattu Ranskassa, Britanniassa, Saksassa, Italiassa sekä muissa Pohjoismaissa tehtyihin vastaaviin tutkimuksiin.

(MTV3)

(Huomenta Suomi 11.12.2002)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.