Suomalaiset Pohjolan vähiten masentuneita

Masennuslääkkeiden kulutus on kasvanut edelleen kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa niitä käytetään kuitenkin Pohjoismaista vähiten.

Euroissa laskettuna kulutus on kasvanut vähemmän kuin vuorokausiannoksina mitattuna, koska markkinoille on tullut halvempia rinnakkaisvalmisteita. Suomessa näiden lääkkeiden kulutus kasvoi Pohjoismaisen lääketilaston mukaan vuosina 1999-2003 noin 45 prosenttia ja niihin käytetty rahamäärä 35 prosenttia.

Kaikissa Pohjoismaissa psykoosilääkkeiden käyttö on lisääntynyt vain hyvin vähän. Rahassa mitattuna kasvu on kuitenkin todella merkittävää, sillä psykooseja hoidetaan nykyään selvästi kalliimmilla lääkkeillä kuin aiemmin. Suomessa psykoosilääkkeisiin käytetty rahamäärä kasvoi viidessä vuodessa yli sata prosenttia.

Pohjoismaisen lääketilastokomitean Nomeskon julkaisema raportti kertoo, että vuosina 1999-2003 lääkkeiden kulutus ylipäätään kasvoi tasaisesti kaikissa Pohjoismaissa. Osin kulutuksen kasvu selittyy väestön vanhenemisella, mutta lisäksi käyttöön on tullut uusia lääkehoitoja sairauksiin, joita ei aiemmin juuri voitu hoitaa lääkkeillä.

Lääkkeiden vapauttaminen ei vaikuttanut kulutukseen

Eniten lääkkeitä käytetään sydän- ja verisuonitautien, kivun ja psyykkisten sairauksien hoitoon. Yleisimmin Pohjoismaissa käytetty lääke on infarktien ehkäisyyn tarkoitettu pieniannoksinen asetyylisalisyylihappo eli "miniasperiini", jota käyttää 5-10 prosenttia väestöstä.

Eniten rahaa kuluu kuitenkin kolesterolia alentaviin lääkkeisiin sekä happopumpun salpaajiin, joita käytetään muun muassa mahahaavan, närästyksen ja refluksitaudin hoitoon. Kolesterolilääkkeitä käytetään eniten Norjassa, seuraavaksi eniten Suomessa ja vähiten Tanskassa.

Itsehoitolääkkeiden myynnin vapauttaminen osittain apteekkien ulkopuolelle ei ainakaan toistaiseksi ole aiheuttanut suuria muutoksia kulutukseen Tanskassa. Siellä vapautettiin vuonna 2001 pieni osa itsehoitolääkkeistä marketteihin, mutta silti näistä valmisteista vain noin 15 prosenttia myytiin muualla kuin apteekeissa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.