Suomalaiset tuntevat sympatiaa kokoomusta ja perussuomalaisia kohtaan

Suomalaiset suhtautuvat puolueista myönteisimmin perussuomalaisiin ja kokoomukseen. Suomen Gallupin tekemässä puoluebarometrissa näihin kahteen suhtautuu myönteisesti 39 prosenttia kansasta, kun SDP jää 33 prosenttiin, vihreät 31 prosenttiin, keskusta 30 prosenttiin ja vasemmistoliitto 24 prosenttiin.

Pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) hallitukseen on tyytymättömiä noin puolet eli 51 prosenttia kansasta. Vain reilu kolmannes eli 36 prosenttia antaa nykyhallitukselle hyvän arvosanan.

Tutkimuksessa kysyttiin myös, kuinka houkuttelevalta tuntuisi äänestää eri puolueita, jos eduskuntavaalit järjestettäisiin nyt. 34 prosenttia piti perussuomalaisten äänestämistä melko tai erittäin houkuttelevana. Kokoomus jäi 30 prosenttiin, SDP 22 prosenttiin, keskusta 20 prosenttiin ja vihreät 19 prosenttiin. Vasemmistoliitto houkuttaa 17:ää prosenttia väestöstä.

Kiinnostus äänestää perussuomalaisia on lisääntynyt viime keväästä kaksitoista prosenttiyksikköä. Muiden puolueiden kohdalla muutokset ovat varsin vähäisiä.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.