Suomalaiset tupakoivat nyt historiallisen vähän – tavoitteena täysi savuttomuus

Nuoret tupakoijat ovat Suomessa tulevaisuudessa kovilla.

Pari viikkoa sitten voimaan tulleessa uudessa tupakkalaissa rajoitetaan tupakkatuotteiden esilläpitoa ja saatavuutta erityisesti lasten ja nuorten arkiympäristössä.

Uuden tupakkalain mukaan tupakkatuotteita ja tupakointivälineitä ei saa myydä eikä luovuttaa alle 18-vuotiaalle.

Kielto koskee kauppojen lisäksi yksityishenkilöitä. Yhdenkin savukkeen myyminen alaikäiselle on myyntirikos, josta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.

"Savuttomuus ei ole mahdoton tavoite"

Tupakkalain laatijoiden tavoitteena on tupakan polton loppuminen Suomessa kokonaan.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylitarkastaja Reetta Siukola ei pidä tavoitetta mahdottomana.

– Nykykehitys antaa siihen suuntaan jo hyviä viitteitä. Tupakointiluvut ovat pudonneet alle 20 prosenttiin, ja se on ihan historiallista. Optimistinen olen sen suhteen, että tupakointi vähenee Suomessa edelleen merkittävästi.

Siukolan mukaan uusi tiukka laki on otettu vastaan hyvin.

– Sitä on kiitetty erityisesti siitä, että kun alaikäiset eivät saa pitää tupakkaa edes hallussaan, se tuo välineitä nuorten parissa työskenteleville aikuisille ja esimerkiksi rippikoululeirien pitäjille.

”Kun lainsäädäntö muuttuu, myös asenteet muuttuvat”

Tupakointi ravintoloissa on loppunut kokonaan. (Lehtikuva)

Siukolan mukaan laki on Suomessa hyvä keino vaikuttaa asioihin. Siitä hyvä esimerkki on ravintoloiden savuttomaksi saaminen.

– Nyt ollaan sellaisessa tilanteessa, että jos ravintolassa sytyttää tupakan, henkilökunnan ei tarvitse puuttua asiaan, vaan muut asiakkaat huomauttavat siitä. Suomalaiset ovat aika lainkuuliaista kansaa. Kun lainsäädäntö muuttuu, myös ihmisten asenteet muuttuvat.

Tupakka joutuu tiskin alle

Tupakkatuotteiden esilläpitokielto vähittäismyyntipaikoissa tulee voimaan reilun vuoden päästä. Tupakkaa ei saa silloin enää pitää myyntipaikoissa näkyvillä lainkaan, vaan sitä saa vain tiskin alta.

Samalla tiukentuvat hotellihuoneiden tupakointirajoitukset siten, että hotellihuoneista korkeintaan yksi kymmenestä on tarkoitettu tupakoitsijoille. Tupakkatuotteiden myynti automaateista kielletään vuoden 2015 alusta.

Nykyisen lain mukaan tupakointi on kielletty jo lasten ja nuorten käytössä olevissa tiloissa, kuten päiväkodeissa, oppilaitoksissa ja oppilaitosten ulkoalueilla. Tupakoida ei saa enää myöskään perhepäivähoitopaikoissa, asuinkiinteistöjen yhteisissä sisätiloissa ja ulkona järjestettävien tilaisuuksien katsomoissa.

Laissa kielletään lisäksi nuuskan maahantuonti, myynti ja muu luovutus. Omaan käyttöön nuuskaa saa tuoda enintään 30 kappaletta 50 gramman rasioita, mutta lahjaksi sitä ei saa enää tuoda. Nuuskan tilaaminen internetistä on kiellettyä.

Tällä hetkellä työikäisistä suomalaismiehistä tupakoi 22 ja naisista 16 prosenttia. Nuoret tytöt ja pojat polttavat suunnilleen saman verran. 18-vuotiaat nuoret aikuiset polttavat vähän enemmän kuin työikäiset. 18-vuotiaista noin 70 prosenttia on kokeillut tupakointia.

Lue nuorten tupakanvastaisesta HELP-kampanjasta tästä. Lue myös: .

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.