Suomalaiset yhä vankasti radiokansaa

Suomalaisten radionkuuntelu on pysynyt vakaana.

Keskimääräinen radionkuunteluaika oli Finnpanel Oy:n mukaan syksyllä 3 tuntia 10 minuuttia päivässä. Luku on samassa linjassa kahden edellisen vuoden tilastojen kanssa.

Syys-marraskuussa liki neljä viidestä yli 9-vuotiaasta suomalaisesta kuunteli päivittäin radiota. Viikossa radio tavoitti peräti 96 prosenttia väestönosasta.

YLE Radio Suomi on kanavien kärkipaikalla.Yli 2 miljoonaa suomalaista kuunteli viikon aikana sitä ja sen maakuntaradioita. Kuunnelluin kaupallinen kanava oli Radio Nova, joka pääsi yli 1,5 miljoonan kuuntelijaan.

Alle 25-vuotiaiden ykkönen oli NRJ ja 25-44-vuotiaiden Radio Nova.

Finnpanelin tänään julkaistu Kansallinen radiotutkimus perustui noin 4250 henkilön otokseen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.