Suomalaisista lapsista 15-20 prosenttia lihavia

Lasten lihavuus on yleistynyt koko ajan tasaisesti, eikä ole viitteitä siitä, että se olisi pysähtymässä.

Yli 10-vuotiaista suomalaisista lapsista 15-20 prosenttia on lihavia. Ylipainoisuus on viimeisten kahden vuosikymmenen aikana kaksin- ellei jopa kolminkertaistunut, kertoo lääketieteen lisensiaatti, tutkija Susanna Kautiainen Tampereen yliopistosta.

Lasten lihavuus on yleistynyt koko ajan tasaisesti, eikä ole viitteitä siitä, että se olisi pysähtymässä. Sen lisäksi, että entistä suurempi osa lapsista on lihavia, lihavat ovat myös entistä lihavampia.

Lapsuusiän lihavuus säilyy usein aikuisuuteen asti. Lapsuusiän lihavuuden haitat ovat pääosin psykososiaalisia. Se kuitenkin lisää riskiä sairastua muun muassa sydän- ja verisuonitauteihin ja aikuistyypin diabetekseen.

Hyssälä: Karkkiautomaatit pois kouluista

Peruspalveluministeri Liisa Hyssälän mielestä limsa- ja karkkiautomaatit eivät kuulu kouluihin. Hänen mukaansa automaattien pitäminen kouluissa vetää maton ravitsemustiedon opetuksen ja terveyskasvatuksen alta.

Hyssälä puhui Terve kouluympäristö -raportin julkistamistilaisuudessa Helsingissä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.