Suomalaispostimerkki valittiin maailman toiseksi kauneimmaksi

Suomalainen postimerkki on valittu maailman toiseksi kauneimmaksi postimerkiksi.

Tutkimusmatkailija Adolf Nordenskiöldiä esittävä postimerkkiarkki valittiin toiseksi kauneimmaksi vuonna 2008 ilmestyneistä postimerkeistä. Grönlannin ja Suomen postin julkaisemassa arkissa on kaksi postimerkkiä: toisessa on kuva Nordenskiöldistä, toisessa kuva hänen tutkimusaluksestaan Sofiasta. Merkin suunnitteli ruotsalainen Martin Mörck.

Kansainvälisen postimerkkinäyttely WIPA:n järjestelykomitea valitsi voittajaksi Liechtensteinin postimerkin, joka kuvaa 1800-luvun maalausta nukkuvasta pikkuprinsessasta.

Kolmossija meni norjalaiselle Pohjolan myyttejä esittävälle postimerkkiarkille.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.