Suomalaisten työkyky parantunut

Ikääntyvien työkyky on parantunut, mutta hoiva-alan naistyöntekijät kokevat työkykynsä heikentyneeksi.

Suomalaisten työkyky on kohentunut kahdenkymmenen vuoden aikana. Suotuisaa muutosta selittää etenkin koulutustason kohoaminen.

Kaikista 63 - 67-vuotiaistakin vielä noin kolmannes suoriutuisi oman arvionsa mukaan työstään. Kuitenkin monet etenkin hoiva-alan raskasta työtä tekevät naiset kokevat työkykynsä heikentyneeksi.

Tänään julkaistu Eläketurvakeskuksen, Työterveyslaitoksen, Kansanterveyslaitoksen ja Kelan laaja raportti kuvaa suomalaisten työkykyä 2000-luvulla.

Työn itsenäisyys, ammatillinen osaaminen sekä työyhteisön tuki kohentavat työkykyä merkittävästi. Eniten työkykyä alentavat masennus ja selkäsairaudet.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.