Suomalaisyhtiö ihmettelee EU:n päätöstä: "Konjakkimme täyttää määräykset"

Kuopiolainen alkoholijuomavalmistaja Lignell & Piispanen arvostelee EU-tuomioistuimen päätöstä, jonka mukaan yhtiö ei saa enää markkinoida "Hienoa Konjakkia" tai "Kahvi-Konjakkia".

EU-tuomioistuin on linjannut, että konjakki-nimen käyttäminen rikkoo suojattua tavaramerkkiä. Konjakkina saa myydä vain Ranskassa, Cognacin kaupungin lähistössä ja perinteisin menetelmin tuotettua juomaa.

Lignell & Piispasen toimitusjohtaja Harri Nylund ihmettelee tuomioistuimen linjausta, sillä yhtiön konjakki valmistetaan Ranskassa perinteisin menetelmin.

–Tuotteemme täyttää täysin EU:n konjakkituotteille asetetut määräykset. Kyseessä on aito ranskalainen konjakki, joka valmistetaan Ranskassa ja jonka tuottajana toimii ranskalainen konjakkitalo, sanoo Nylund.

Hän korostaa, ettei kiistassa ole kysymys tuoteväärennöksestä tai niin sanotusta piraattikonjakista.

–Kyse on tuotemerkkirekisteröinnistä eli voimmeko me käyttää tuotemerkkiä ”Hienoa Konjakkia”.

Asia menee vielä korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi joka antaa asiaan lopullisen päätöksen. Nylund ei odota päätöksen tulevan pikaisessa aikataulussa.

–Tätä asiaa on puitu kymmenisen vuotta, joten en odota nopeaa päätöstä nytkään, Nylund sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.