Suomalaisyhtiö voi joutua maksumieheksi Alaskassa

Suomalaisaluksia öljynporaustöihin Alaskaan vuokrannut yhtiö voi joutua maksumieheksi, jos poraustöissä tapahtuu onnettomuus. Näin arvioi merioikeuteen perehtynyt professori Hannu Honka.

Valtio-omisteinen Arctia Shipping -yhtiö voi Hongan mukaan joutua öljyjätti Shellin kanssa yhteisvastuuseen, vaikka onnettomuus ei olisikaan suomalaisyhtiön aiheuttama.

Arctia Shipping on vuokrannut kaksi monitoimialusta Shellin öljynporaustöihin kolmeksi kesäksi.

Kansainvälisen kauppaoikeuden professori Honka arvioi, että Yhdysvallat on kehittänyt lainsäädäntöään öljyonnettomuuksissa erityisesti vastuukysymysten osalta.

Ilmatieteen laitoksen tutkija Jari Haapala ei näe suurta riskiä Arctia Shippingin toiminnassa.

– Shellin öljynporaus tapahtuu Beaufortin merellä, jossa ei ole kesäisin pääsääntoisesti jäätä. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö siellä voisi olla jäätä ja erityisesti jäävuoria sekä monivuotisen jään lauttoja. Yksivuotinen jää ei ole riski, sillä se on kesäisin jo haurasta. Eri asia, jos siellä olisi ympärivuotista toimintaa, Haapala arvioi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.