Suomeen ilman vanhempia – alaikäisiä turvapaikanhakijoita tullut jo yli 1000

Espoon ryhmäkotiin saapuu nuoria koulupäivän päätteeksi. Heitä eivät ole vanhemmat odottamassa.

Kolme poikaa ja kaksi tyttöä kulkevat tiellä reput selässä ja kassit olalla. Koulupäivä on ohi ja 14-16-vuotiaat ovat palaamassa ryhmäkotiin. Tunnelma on leppoisa, vaikka kesän jälkeen kaikki onkin muuttunut täysin.

– Sitä voi kuvata parhaiten siten, että viime kesänä oli noin 21 asiakasta kirjoilla ja tällä hetkellä kirjoilla noin 320. Luku vaihtelee päivittäin ja jopa tunneittain eli ihan tarkkaa ei osaa edes sanoa, kertoo Espoon kaupungin ryhmäkodin johtaja Mikko Välisalo.

– Äärimmäisiä haasteita on ollut varsinkin alkuvaiheessa ja oikeastaan vieläkin, kun tilanne kiihtyi niin nopeasti. Meidän piti uudelleen organisoitua ja etsiä hätämajoituspaikkoja ja henkilökuntaa. Tässä on menty päivä kerralla eteenpäin sillä periaatteella, että sänky, ruoka ja aikuinen lähellä, niin sitten pärjätään jo seuraava päivä.

– Alaikäiset on mielestäni hoidettu Suomessa tosi hyvin tähän mennessä. On oikeasti otettu lastensuojelulaki mukaan sekä ryhmäkoti ja tukiasuntoyksikkö, mutta erityisesti ryhmäkoti on asetelmana hyvin sopiva.

– Tässä vastaanottotoiminnan puolella ei pyritä ratkomaan ongelmia, jotka ovat syntyneet matkalla tai kotimaassa. Keskitymme normaaliin arkeen eli koulunkäyntiin, opiskeluun, harrastuksiin ja tämän  tyyppisiin asioihin, Välisalo kertoo päivien kulusta.

Osa lapsista ja nuorista katoaa

Eniten alaikäisiä turvapaikanhakijoita saapuu Suomeen  Irakista, Somaliasta ja Afganistanista. Poikia on kymmenkertainen määrä tyttöihin nähden. Mikäli huoltajien kanssa tulleet lapset lasketaan mukaan, on tämän vuoden tammi-syyskuussa Suomeen saapunut 3066 alaikäistä. Heistä alle 14-vuotiaita on 1780 ja 14-17-vuotiaita nuoria 1286.

– Kun ajattelemme näitä järjestöjä, Isis ja Boko Haram. Ne nimenomaan suuntautuvat nuorten ja  tyttöjen kidnappauksiin. Tässä tulevat usein uskonnot mukaan. Ymmärrän hyvin niitä perheitä, jotka lähettävät lapset ja teini-ikäiset pois, ettei heitä värvätä tai etteivät he joudu kidnapatuksi. Kuten sadat tai nyt jopa tuhannet tytöt esimerkiksi Nigeriassa, sanoo ministeri Elisabeth Rehn.

Elisabeth Rehn osallistui pakolaiskeskusteluun Hanasaaren ruotsalaissuomalaisessa kulttuurikeskuksessa.

Ruotsiin saapuu eniten alaikäisiä turvapaikanhakijoita muihin EU-maihin verrattuna. Noin 1700 lasta ja nuorta viikossa. Ruotsiin yksin tulleista lapsista katoaa vuosittain 5-10 prosenttia.

– Emme oikeastaan tiedä, mitä tapahtuu. Osa hakeutuu toisiin maihin. Osa järjestää oman elämän jättäytymällä yhteiskunnan ulkopuolelle, kertoo Ruotsin maahanmuuttoviraston pääsihteerin erityisneuvonantaja Christer Zettergren.

Suomessa on huomattu sama ilmiö. Meille saapui viime vuonna ilman vanhempia 196 alaikäistä turvapaikanhakijaa, joista 9 katosi.

– En tiedä, onko ihan oikein puhua katoamisesta, sillä aika iso prosentti, jotka meiltä lähtevät, jatkavat matkaansa. Varsinaista ihmiskauppaa on huomattavan vähän. Uskon, että se on minimaalista, Mikko Välisalo kertoo Suomen tilanteesta.

Täysi-ikäisiä joukossa

Käytännössä lähes kaikki alaikäiset saapuvat Suomeen ilman henkilöpapereita.

 – Kyllä meillä on täysi-ikäisiä prosentuaalisesti noin 10 prosenttia ja tämä erilaisista syistä. Luku ei perustu tilastoihin vaan kokemukseen. Kaikki eivät valehtele ikäänsä, vaan eivät tiedä sitä, Mikko Välisalo kertoo.

Tähän asti oleskeluluvan ovat saaneet lähes kaikki alaikäiset.

– Nyt en tiedä, tuleeko siihen muutoksia, mutta toki on ihan eri asia olla alaikäinen kuin täysi-ikäinen oleskeluluvan saamisen suhteen.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.